Aamukahvia ja keskustelua. Metafora, jota kukaan muu ei tajua.



Neljän tunnin yöunet ja kahden tunnin päikkärit.

 

Hetki ymmärrystä, hetki välittämistä. Mutta vain hetki.



Ja vaikken ole iloinen tai joulufiiliksissä, toivon, että muilla olisi iloinen joulu.

'

I feel I'm standing in the middle of a crowded room, screaming at the top of my lungs, and no one even looks up.














It's like drowning. Except you can see everyone around you breathing.

Pidän elämää ja maailmaa outona ja kummalisena ja itseäni vielä niin pienenä. Maailma on niin iso ja pelottava paikka.




Ja sinä naurat minulle kun puhun itsestäni tyttönä enkä naisena.





Ja sanot, että minun pitää arvostaa itseäni, koska se on oikein ja totta.





Mutta se on vaikeaa. Ja toisinaan sitä on niin yksin ja hukassa.

I'd like to tell you that things will get better tomorrow. But I've been through so many tomorrows and nothing has changed.

Miltä tuntuu liimata katse tauluun, ja huomata minuutteja myöhemmin tuijottavansa samaan pisteeseen, muistamatta ,mitä opettaja tai luokkatoverisi ovat juuri hetkeä aiemmin sanoneet ? Tai maata käytävän kylmällä lattialla silmät kiinni toivoen, että kun avaat silmät ei voi enää pahoin ja kaikki se sisällä vellova tunne on poissa ?





Haluaisin, että joku ravistelisi minut hereille tästä päättymättömästä painajaisesta.