Ketään muuta ei varmaan kiinnosta, mutta koska itse hullaannuin, niin totta kai nää linkit päätyy myös tänne.
Siis kuten joku tarkkasilmäinen ja muistinen täältä huomasi, niin eräässä aiemmassa kirjoituksessa kerroin siitä, kuinka olen soittanut nokkista (nokkahuilua) 12 vuotta, ja jouduin valitettavasti lopettamaan kun siirryin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle amkiin. Ensimmäinen vuosi ilman soittotunteja oli helpotus, koska omaan tuhat muutakin vastuuta ja tehtävää, niin soittotuntien puute toi tilaa hengittää. Nyt olen kuitenkin erityisesti kesän konsertin ja uudelleen klassiseen nokkismusiikkiin rakastumisen jälkeen alkanut kaivata soittotunteja. Ja eilen leikittelin ajatuksella, että palaisin harrastukseni pariin ja katson, tekisinkö siitä vielä jotain enemmän. Tai siis että, miettikää nyt, kuin siistiä olisi sanoa olevansa ammattinokkahuilisti ;) ?
Eilen lukiessani tenttiin löysin vahingossa spotifysta seuraavan naisen, Dorothee Oberlingerin, joka on siis saksalainen nokkahuilisti. Soittaa tosi sielukkaasti ja omaa aivan järjettömän hyvän tekniikan. Ja mitä noita videoita eilen youtubesta katselin niin mun silmää viehättää myös hänen tapansa esiintyä. Vaikka ette ehkä nokkahuilulle syttyis samalla tavalla kuin minä, niin kurkatkaa toinen noista videoista. Nokkahuilua voi oikeasti soittaa tosi kauniisti ja Dorothee Oberlingerin soitto on todiste siitä :) Tästä naisesta tuli kyllä heti mun musiikillinen esikuvani !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti