My feelings? Oh, don't worry about those, nobody else does either.

Erään tällä viikolla käydyn keskustelun jälkeen ja lukuisten pohdintojen tuloksena olen tullut seuraavaan tulokseen. Ihminen voi olla koditon, vaikka sillä olisi katto pään päällä ja sen kirjat merkittynä johonkin tiettyyn kuntaan, tietylle tielle tai kadulle, tiettyyn osoitteeseen, yksin tai tiettyjen ihmisten kanssa.

Olet kuullut ehkä hieman kuluneen lausahduksen koti on siellä missä sydän on, your home is where your heart is. Mutta mitäs sitten jos sillä sydämellä ei ole kotia ?

Musta on viimeisen vuoden verran tuntunut kodittomalta. Toisaalta tuntuu, että mun synnyinkunta on mun koti. Täällä on kotiseurakunta,rakkaat maisemat, tuttuja ihmisiä. Opiskelupaikkakuntani on harvoin tuntunut kodilta, mutta kun se on tullut tutummaksi nautin siitä. Kauniit maisemat, rauhallinen naapurusto, kiva koulu ja koulukaverit. Osoite vaihtuu tiuhaan ja tavarat kulkee milloin missäkin kassissa ja junassa tulee istuttua kyllästymiseen  asti.

Silti kumpikaan noista ei tunnu kodilta. Tavallaan on jo irronnut vanhempien kodista, ja etsii omaa paikkaa ja itsenäisyyttä. Sitten ei kuitenkaan ole juurtunut uudelle paikkakunnalle. Se ei vaan tunnu hyvältä, se ei tunnu kodilta eikä siellä ikinä viihtyisi pysyvästi, niin että sinne tahtoisi jäädä loppuelämäkseen.

Sanotaan, että ihmiset tekee kodin. No joo, kyllähän mä ´synnyinpaikkakunnallani tunnen olevani siinä mielessä kotona kun täällä on mun perhe. Mutta kaikki muut ihmiset perhettä lukuunottamatta hitaasti hajoaa mun ympäriltä. Koska en kuulu enää synnyinpaikkakunnallani asuvien arkeen niin alan olla ilmaa. Oon vaan se tyttö, joka tulee tänne viikonlopuiksi, joka jo asuu muualla ja jolla on uudet kuviot. En tiedä, ehkä ihmiset olettaa että mun uusista kavereista on muodostunut mulle uusi perhe. Vaikka ne on kivoja, oikeastaan parhaita luokkakavereita ikinä, ei kiusaa ja hyväksyy mut sellasena kuin oon (ihan tervettä vaihtelua tällänenkin 12 kouluvuoden jälkeen jotka on saanu kokee olevan täys nolla) niin ei meistä silti perhettä ole muodostunut, tai jos on niin mä en ole osa sitä perhettä, en ainakaan koe olevani.

En tiedä kuinka kauan elämää vielä kuluu tällaisena sydämeltään kodittomana, mutta toivon ettei kauan. Toivon, että löydän paikan, joka tuntuu kodilta. Toivon, että löydän ympärilleni ihmiset jotka välittää ja joita kiinnostaa, joista tulee kuin perhe. Toivon, että löydän seurakunnan, johon oon tervetullut, johon mut halutaan ja joka välittää musta. Toivon, että löydän työn, joka on lähellä kotia, jossa olen hyvä ja jota teen mielläni. Toivon, että jonkin ajan päästä huomaan olevani tilanteessa, jossa sanon, tää on mun koti ja tunnen sen sydämessäni. If home is where your heart is than this is my home.