Mietin pitkään kirjoittaisinko aiheesta tähän blogiin, mutta koen, että kissa on nostettava pöydälle. Aiheesta on pakko keskustella ja siitä on välttämätöntä lisätä tietoisuutta, jotta sille voidaan tehdä jotain. Ja sille on tehtävä jotain.
Wikipedia tiivistää termin kiusaaminen seuraavasti : Kiusaaminen on verbaalista, eleellistä tai fyysistä aggressiivista käyttäytymistä. Kiusaaminen on toisen suunnitelmallista ja tahallista alistamista onnettomaan ja voimattomaan mielentilaan. Kiusaaminen on verrattavissa uhitteluun (engl. taunt). Kiusaaminen voi olla yksilöiden välistä tai yhteisöllistä.
Ja termin väkivalta Wikipedia määrittelee seuraavasti :Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä.[1] Useimmiten sanalla ”väkivalta” viitataan nimenomaan ruumiilliseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös muun muassa käsitteet henkinen väkivalta sekä rakenteellinen väkivalta. Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen esimerkiksi sanallisesti. Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan, joka juontuu henkilöiden välisistä suhteista tai sosiaalisista rakenteista
Haluan puhua nyt erityisesti tässä kirjoituksessa koulukiusaamisesta ja vapaa-ajalla tapahtuvasta kiusaamisesta, joka kohdistuu lapsiin ja nuoriin, koska minulla on siihen paras tarttumapinta, ja voin sanoa, että tiedän mistä puhun. Haluan kuitenkin sanoa näin alkuun, että sataprosenttinen sympatiani menee myös tätä kirjoitusta mahdollisesti lukeville aikuisille, jotka joutuvat tai ovat joutuneet työpaikkakiusaamisen uhreiksi, ja samalla tavalla kuin lasten ja nuorten kohdalla myös aikuisten kohdalla kiusaaminen on otettava vakavasti ja siihen on puututtava.
Haluan ensin kertoa, miksi liitin tähän nuo wikipedian määritelmät kiusaamisesta ja väkivallasta. Kiusaaminen on monitasoinen ilmiö ja tavallaan vähän niin kuin esine, joka voi eripuolilta katsottaessa näyttäytyä ihmisille hyvin erilaisin tavoin. Se ei ole pelkästään toisen nimittelyä tai puhdasta väkivaltaa, vaan se näyttäytyy eri ihmisille eri tavoin. Ihminen voi joutua kokemaan vain yhtä noista kiusaamisen muodoista tai sitten kiusaaminen voi olla sekoitus eri tapoja kiusata ihmistä. Termin väkivalta halusin määritellä siksi, että sillä on kiusaamisen tavoin useita eri merkityksiä. Monesti kun joku mainitsee sanan väkivalta niin helposti mieleen tulee se fyysinen näkökulma eli puhdas fyysinen väkivalta, esim. se että lyöt toista ihmistä. Useimmitenhan väkivalta tarkoittaa juuri ruumiillista voimakeinojen käyttöä mutta se voi olla myös henkistä väkivaltaa ja rakenteellista väkivaltaa. Monesti emme ajattele, että se että loukkaa toista ihmistä sanallisesti on henkistä väkivaltaa. Se on väkivaltaa siis yhtälailla kuin fyysinen väkivalta. Ja jotta kiusaamiseen alettaisiin suhtautua niin vakavasti kuin pitäisi, siitä tulisi alkaa käyttää termiä kouluväkivalta.
Olen kokenut elämässäni yllättävän paljon sellaista, mikä voidaan katsoa kiusaamiseksi. Eikä kiusaamisen oikeastaan tarvitse ollakaan mitään valtavan suurta, vaan myös kerran tai pari tapahtunut nimittely on otettava vakavasti samalla tavoin kuin vuosia jatkunut kiusaaminen. Eskariin saakka olen ollut hirveän onnellinen pieni tyttö eikä mua noina vuosina ole vielä kiusattu. Eskarista mulla ei ole muistoissa yhtään pahaa kokemusta, päinvastoin olen ollut vuosia muutamien ihmisten kaveri, joihin tutustuin eskarissa. Ensimmäinen vuosi koulussa ja melkolailla koko ala-aste oli vielä aika rauhallista. Joskus tokaluokalla oon saanut vannoutuneena muumifanina (joka muuten olen edelleen) kuulla ivaa muumipenaalista ja paidasta, jossa nuuskamuikkunen soittaa huuliharppua, sekä siitä että olen aina ollut pyöreä pieni tyttö. Onneksi nimittely ei kuitenkaan ollut jatkuvaa, joten sen osasi jotenkin ohittaa, ja sen kesti. Ehkä noin 9 - tai 10-vuotiaana aloitin jumpan paikallisessa voimisteluseurassa. Muutaman vuoden taisin siellä käydä, mutta lopetin sen äitini luvalla, koska jumpan vetäjät ja toiset tyttölapset kiusasivat minut ja silloisen parhaan ystäväni pois ryhmästä, koska kuten sanoin, en ole koskaan ollut erityisen hoikka vaan pieni ja pyöreä (en siis mikään valtava mutta keskiverto tyttöä pyöreämpi). Muistan myös, että ollessani 11- ja 12-vuotias muutamat tytöt luokaltani huomauttelivat siitä, kuinka leveät reidet minulla on ja kuinka en ollut yhtä hoikka kuin he.
Yläasteella kaikki paheni. Olin hiljainen, mietteliäs ja rauhallinen tyttö, en erityisen värikäs, kovaääninen ja sosiaalinen persoona kun menin yläasteelle. Yläaste jännitti, koska edessä oli uusi luokka ja paljon uusia ikätovereita. Löysin yläasteelta itselleni oman porukan lähes heti, joka vakiintui ja joiden kanssa vietin koko yläasteen. En siis joutunut olemaan yksin. Meistä tuli kai ystäviä siksi, että olimme kaikki kovin samanlaisia. Jokaisella oli jotain persoonnallista omassa tyylissään tai mieltymyksissään ja olimme kaikki aika hiljaisia persoonia. En vaihtaisi yläaste-aikaista porukkaani silti lainkaan, koska meistä oikeasti tuli ystäviä ja niistä ihmisistä minulle tärkeitä. Heidän ansiostaan jaksoin mennä kouluun joka päivä. Sain silti usein kuulla pilkkaa ystävistäni (en ymmärrä miksi, upeita tyyppejä joka ikinen ) ja minua itseäni pilkattiin. Lähinnä siksi, että en pukeutunut samalla tavalla kuin muut (voin paljastaa että olen kulkenut erityisesti ensimmäisen vuoden paljon vaatteissa, jotka tein itse, enkä muutenkaan ole koskaan ollut erityisemmin muodin seuraaja) ja siksi, että vartaloni ei edelleenkään ollut muuttunut superatleettiseksi joten sain usein kuulla olevani läski ja ruma. Koulussa kiusaaminen oli kuitenkin vain satunnaista nimittelyä. Vapaa-ajalla se oli paljon intensiivisempää. En voinut ikinä liikkua missään ilman, että minulle huudeltiin. Huutelu oli todella törkeää, pahempaa kuin koskaan ennen ja kiusaajani hyökkäsivät kuten monet ihmiset aiemminkin yhteen haavoittuvimmista kohdista nuoressa naisessa, ulkonäköön. Olen monesti saanut kuulla kuinka lihava ja vastenmielinen olen. Minut on myös uhattu hakata. Kiusaaminen rajoittui lähes pelkkään nimittelyyn, mutta saatuani mopokortin ja isäni ostettua minulle mopon tehtiin sille aina silloin tällöin ilkivaltaa repimällä tulpanjohto irti ( aiheuttaa sen, että moponi ei lähtenyt käyntiin, helppo korjata, mutta nöyryyttävää jos tapahtuu julkisesti eikä tiedä mitä menopelille tapahtui ja yrittää käynnistää sitä). Sitä vapaa-aikani oli koko yläasteen ajan. Kiusaamiseen yritettiin puuttua, mutta sitä ei koskaan oikeastaan saatu loppumaan, koska se tapahtui vapaa-ajalla.
Kävin lukioni toisella paikkakunnalla, enkä enää päivisin koulussa joutunut kohtaamaan kiusaajiani ja tilanne vähän rauhoittui. Olin lukiossa kuitenkin tosi arka, ja koska olin aika erilainen luokkatovereistani en oikein ikinä kunnolla ystävystynyt kenenkään kanssa. Mutta ei minua silti varsinaisesti kiusattu. En vain päässyt jotenkin porukkaan sisään, mutta toisaalta ei se minua kyllä haitannutkaan. Vapaa-ajalla vielä lukionkin ajan sain kuulla huutelua kotipaikkakunnallani liikkuessa. Sen lisäksi, että minua on kiusattu samanikäisten tai lähes samanikäisten toimesta olen kohdannut kiusaamista aikuisten tasolta yläasteella. Tästä harvoin puhutaan, vaikka se on yllättävän ja surullisen yleistä. Kouluissa on myös opettajia, jotka kiusaavat oppilaita ja nöyryyttävät heitä julkisesti. Tätä olen kohdannut harrastusteni parissa ja koulussa ala- ja yläasteella.
Nyt kukaan teistä ei varmaankaan epäile, että tiedän mistä puhun. Minulla on tämän vuoksi hyvin vahvoja mielipiteitä asiasta. Pitkään pystyin sanomaan, että kiusaaminen ei vaikuttanut minuun millään tavalla, että se oli vain jakso elämässäni, ollut ja mennyt. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että olen pystynyt huijaamaan itseäni ja muita pitkään. Kiusaaminen on muuttanut mua, ja olen ihan toisenlainen kuin olen joskus pienenä ollut. Se on ollut kipeä asia. Olen onnistunut torjumaan sen ajatuksistani, mutta huomannut että se on herkkä ja arka paikka, ei mikään helppo aihe tai asia. Se on tuhonnut itsetuntoni ja arvostukseni, se on muuttanut tapaani nähdä itseni, se on tehnyt minusta ujon ja aran. Vuosiin en ole uskaltanut tehdä asioita, koska olen pelännyt niin paljon sitä, mitä toiset minusta ajattelevat. Vuosiin en ole voinut olla se aito minä, joka sisälläni olen.
Tämä on teille kiusaajat. Kun te kiusaatte kouluissa, vapaa-ajalla tai työpaikalla toista ihmistä, te teette väärin. Te asetutte korokkeelle ja kuvittelette voivanne päättää siitä, miten toiset ihmiset elävät elämäänsä, kuinka he puhuvat tai pukeutuvat tai keiden kanssa he viettävät aikaansa. Te arvostelette heidän olemustaan ja tekemisiään, vaikka teillä ei olisi siihen oikeutta. Niin ei ole ok tehdä. Te satutatte sitä toista ihmistä, te teette sille ihmiselle sellaista vahinkoa, joka pala palalta alkaa muuttaa sitä ihmistä aivan toisenlaiseksi. Te saatte ihmiset toivomaan kuolemaansa, te saatte heidät pelkäämään, te sairastutatte heidät masennukseen ja syömishäiriöihin, te teette heistä epävarmoja ja pelokkaita. Miksi ? Mitä pahaa nämä ihmiset ovat teille tehneet ? Teidän on aika tajuta, että meistä jokaisen on otettava vastuu siitä, mitä me suustamme päästetään. Meistä jokainen on vastuussa siitä, mitä toiselle ihmiselle teemme. En jaksa uskoa, että kukaan vahingossa haukkuisi toista, toistuvasti.
Miksi me ei voida ymmärtää sitä, että jokainen meistä tässä maailmassa on arvokas ? Miksi me ei voida ymmärtää sitä, että erilaisuus on rikkautta ? Musta on ainakin hullun hienoa, että jokainen osaa erilaisia asioita. Toinen osaa laulaa, toinen soittaa, toinen on hyvä kirjoittaja, joku tosi hyvä liikkuja, joku osaa rohkaista toista ja toinen osaa piristää just silloin kun sitä kaikkein eniten tarvitsee. Ja jokainen, ihan jokainen on kaunis, ja jokaisessa on jotain kaunista. Todellinen kauneus ihmisessä ei ole sisäistä vaan ulkoista.
Jos haluaa seurata muotia ja pukeutua sen mukaan, mikä milloinkin on in se on ok. Jos tahtoo pukeutua samalla tavalla kuin valtaosa omasta ikäluokasta se on ok. Jos tahtoo luoda oman tyylin ja pukeutua sen mukaan, mikä omaa silmää viehättää se on ok. Jos tykkää hakea inspiraatiota pukeutumiseensa televisiosta, netistä tai vaikka jostain tietystä sarjakuvasta se on ok. En jaksa ymmärtää sitä, että erilailla pukeutuvia tai erilaisia asioita harrastavia, eri asioista pitäviä ihmisiä pitää kiusata. Eihän se ole keneltäkään pois jos haluaa pukeutua, harrastaa tai tehdä tiettyjä juttuja, jotka ei ole ehkä samoja kuin jollain toisella. Miksi me pelätään erilaisuutta ? Jokaiselle kuitenkin on paikka ja tarkoitus tässä maailmassa, jokaista tarvitaan.
Teille kiusatut. Ymmärrän, että sattuu. Tiedän, että sattuu. Haluan toivoa ja toivottaa hurjasti voimia teille jokaiselle. Haluan rohkaista siihen, että otatte kiusaamisen puheeksi. Jutelkaa vanhemmillenne, ystävällenne, valitkaa lempiopettajanne koulusta ja kertokaa hänelle tai valitkaa joku turvallinen aikuinen lähipiiristänne, etsikää työpaikaltanne, joku jonka tiedätte voivan auttaa. Puhuminen vaatii rohkeutta, mutta puhuminen myös auttaa. Kun ongelmasta tehdään näkyvä, siihen voidaan puuttua. Opettajat eivät koulussa aina ehdi huomata kaikkea, mutta se ei tarkoita etteivätkö he välittäisi. Vaikka kouluissa on opettajia, jotka kiusaavat siellä on myös opettajia, jotka välittävät. Asiaan puuttumiseen jälkeen tilannetta ei kannata jättää siihen. Asioista kannattaa puhua lisää ja jos susta tuntuu kiusaamisen loppumisenkin jälkeen sun on paha olla, niin etsi itsellesi juttukumppani jolle voit kertoa sun olosta ja tarvittaessa varaa vaikka aika lääkäriin ja kerro siellä miltä susta tuntuu.
Meistä jokainen on joskus, syystä tai toisesta epävarma. Ja meistä jokainen on joskus tehnyt elämässään väärin. Se, että roolit tässä tarinassa on menneet niin, että minä olen kiusattu ei tee musta parempaa ihmistä. Mä teen väärin jossain muussa asiassa samalla tavoin kuin kiusaajat tekee väärin kiusatessaan. Pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi. Itsestäni oli hurjan vapauttavaa kirjoittaa viime kesänä kirje kiusaajilleni, sanoa kaikki se, mitä olisin heille tahtonut sanoa ja repiä sitten koko kirje. Se avasi yhden lukon sisältäni. Ja vihdoin, olin oikeasti valmis antamaan anteeksi. Minun ei ole mahdollista sanoa sitä heille, enkä ehkä koskaan saa heiltä anteeksipyyntöä, mutta nyt minä olen valmis jatkamaan elämässäni eteenpäin.
Vanhemmat, opettajat, lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ja ihan kaikki ketkä kohtaatte kiusaamista. Puuttukaa siihen heti kun sellaista huomaatte. Puolustakaa sitä, jonka kimppuun muut käy. Ottakaa seuraan mukaan se, joka aina jää yksin. Ottakaa vakavasti, kun joku kertoo teille,että häntä kiusataan. Älkääkä syyllistäkö. Koska meistä jokainen on tärkeä ja arvokas, jokainen ansaitsee saada elää, työskennellä, opiskella ja ylipäätään olla rauhassa tällä planeetalla.
Uskon myös, että asiat tapahtuvat siksi, että niillä on jokin tarkoitus. En tiedä vielä, mikä se on, mutta jonakin päivänä se selviää. Ehkä tämä kaikki tekee minusta vahvemman. Ehkä tämän ansiosta voin tulevassa työssäni kohdata nuoria, jotka ovat samalla tavalla olleet rikki kuin minä. Ehkä kaiken tapahtuneen tarkoitus on, että voin nyt istua tässä kirjoittamassa tätä tekstiä ja vakuuttamassa sinulle, että sinä olet arvokas, kallis ja rakas, ainutlaatuinen. Sinulle on tehtävä ja paikka. Ja sinä tulet selviämään, vielä joku päivä kaikki on ok.
kuvat. weheartit.com
ps. heitä ihmeessä kommenttilaatikkoon kommentti, olis huippua tietää, mitä te tästä ajattelette !
Huh...
VastaaPoistaEnsinnäkin. Tää oli aivan loistava kirjoitus ihan vaan kirjoituksena. Tän vois lähettää johonkin, missä tää julkaistais laajemmin? Omakohtainen kertomus ja samalla oikeesti isoa faktaa aiheesta ja puhuttelet tässä oikeesti niin kiusattuja, kiusaajia ja sivustaseuraajia. Loistavaa!
On sulta tosi rohkeeta kirjoittaa näistä jutuista avoimesti. Se osoittaa sitä, että DÄMN sä oot vahva tyyppi, vaikka vähätteletkin itsees välillä ihan liikaa siihen nähden kuinka loistava tyyppi oot. Ei oo helppoo kertoo tällasesta jutusta avoimesti, toisin sanoen oikeesti löytää itsestään sitä arvoo joka oikeuttaa sanoon omaa mielipahaansa. Lois-ta-vaa!
Tää on tosi koskettavaa myös siltä kantilta, että musta sä oot kyllä mielettömän nöyrä tän asian kans. Et käske kiusattuja asettuun kiusaajiaan vastaan, vaan sanot, että ei tässä kukaan oo toista parempi. Ja silti ymmärrät sen, että asiaan pitää puuttua. Oon kyllä täysin samaa mieltä! Ja just toi on kans tärkee pointti, että ymmärrät, että ne sun kiusaajat tuskin tulee pyytään sulta anteeks. Ja vaikka tuliskin, se tuskin auttais, koska ne haavat on niin syvällä. Sen kanssa on varmasti tosi vaikee elää, että asiat menneisyydessä ei muutu hyviks, aika ei oikeesti kultaa kaikkia muistoja. Mutta silti elämä jatkuu ja elämään tulee vaan entistä parempia juttuja, kun antaa sille mahdollisuuden. Ja tällainen teksti osoittaa, että sä todella haluat antaa elämälle mahdollisuuden ja toisaalta olla niiden tukena, jotka siihen ei ehkä ite pysty.
Kiitos tästä. <3