Eikä sullakaan ole enää mulle aikaa. Ollut enää pitkin aikoihin. Yksi kerrallaan ihmiset pesee musta kätensä. Ketään ei enää kiinnosta, mitä mulle kuuluu tai miten mulla menee. Mä oon tän kaiken kanssa ihan yksin. Ja mä en tiedä, milloin tästä kaikesta tulee mulle liikaa.

Soitin sulle tänään, etkä edes soittanut takaisin. Jos säkin luovutat mun suhteen niin sitten mäkin luovutan. Jos säkään et enää jaksa tätä niin mitä syytä mullakaan olisi.

Iltaisin kun on ihan yksin niin kaikki tunteet iskeytyy vasten kasvoja. Silloin kyyneleistä ei ole tulla loppua, ja tuntuu, että hengitän vain surua. Silloin sitä tajuaa, kuinka yksin oikeastaan on.

Ja välillä sitä toivoo, että joku pelastaisi, vaikka  loppujen lopuksi minut pelastaa vain minä itse. Ja kai sekin on vain hyväksyttävä, että tähän maailmaan tullaan yksin ja täältä lähdetään yksin, niin miksei se yksinäisyys siinä välissäkin ole ihan luonnollinen jatkumo.

Seurasin nuortenleiriä sivusta viime viikonloppuna. Katselin niitä ja sitä kuinka ne nuoret hymyili ja riehui, nauroi joillekin leirin aikana syntyneelle sisäpiirivitsille ja jotka innokkaina höpisivät eikä hiljaisuutta meinattu saada hetkeksikään. Kaikki oli niin iloisia ja yhtä suurta porukkaa. Ja kun mä katselin sitä, mun sydän tipahti rinnasta lattialle ja hajosi sirpaleiksi, uudestaan.

Minäkin olen ollut sillä leirillä, montakin kertaa. Mutta minussa on ollut jotain vikana. Minä en koskaan ole ollut tarpeeksi hyvä, tarpeeksi suosittu, tarpeeksi mitään, että minä olisin päässyt siihen porukkaan sisälle. Mä en vain yksinkertaisesti ole riittänyt, mussa on ollut jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Tosin mussa on ollut aina. 7-vuotiaasta asti olen tiennyt, etten koskaan tule kelpaamaan, en koskaan. Itkin aina vuosia nuorten toiminnassa, koska olin niin yksin. Mutta ei sitäkään kukaan tiedä, koska ketään ei kiinnosta.

Keväällä jäin pois. Lopetin käymisen kuin seinään. Enkä koko kesänä ole käynyt. Mutta onneksi kukaan ei kaipaakaan. Kirkossa käyn, koska mummot huolii mut sinne. Mummot ei koskaan katso mua pahasti, ei puhu musta pahaa selän takana.. Mummot kehuu kun mä soitan, eikä ne pilkkaa mun soitinta.  Mummot hymyilee mulle kirkkokahveilla ja istuu mun kanssa samaan pöytään ja juttelee. Mummot on kivoja.

Vaikka mummot on kivoja, ja oon jo ajat sitten hyväksynyt sen, ettei tää oo mun hengellinen koti tai perhe niin se ei silti tarkoita ettei se sattuisi. Kuitenkin niin kovasti toivoin, että mullekin löytyisi sellainen paikka. Ja uskoin niihin myyttisiin legendoihin, siitä, että seurakuntaan on kaikki tervetulleita ja kaikki pääsee mukaan porukkaan. Ei näköjään kaikki. 

Mutta ehkä mä olen vaan vääränlainen ja katkera. No, aika parantaa haavat, luulisin.

Sitä aina yllättyy kun ne ihmiset, joille kuvitteli olevansa tärkeä sillä tavalla kuin ne on mulle kääntää selkänsä. Onneks mulla on yksi ystävä, ja se riittää korvaamaan kaikki nää feikit.

Happiness is a big fat lie

Koulu alkaa kohta. Mulla ei ole mitään motivaatiota tai kiinnostusta. Oikeastaan olen jo lähes valmis jäämään sairaslomalle. Mä en ole katsonut, mitä tehtäviä mun pitäisi tehdä, en lainannut kirjoja enkä tehnyt mitään muutakaan. Mä  en tiedä mistä mä teen opparin tai mihin menen harjoitteluun. Eikä mua edes kiinnosta. Mua ei jaksa kiinnostaa.

Mun kesä meni valtaosin töissä, mikä ei sinänsä ollut kovin fiksua. Työpaikka oli kiva ja työkaverit mukavia, mutta olin niin loppu jo kesälomalle jäädessäni, että lepo olisi ollut mulle tarpeen. En ole tehnyt kesällä mitään kivaa. En ole käynyt missään, paitsi juhannuksena kun oltiin sukulaisten luona. En ole kuin pari kertaa jaksanut nähdä ystäviäni, yhtä läheisintä lukuunottamatta, jota olen nähnyt viikottain. En ole jaksanut käydä reeneissä silloinkaan kun työt eivät olisi menneet niiden päälle. Juuri kukaan ei ole pitänyt yhteyttä muhun, joten minäkään en ole pitänyt yhteyttä kehenkään.

En oo juurikaan puhunut asioistani kenenkään kanssa eikä mulla ole ollut mitään kontaktia mihinkään, joten olen senkin puolesta ollut aika yksin. Mutta tällästä tää elämä vaan on. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä syksyllä tapahtuu ja koska musta taas loppu puhti.