Happiness is a big fat lie

Koulu alkaa kohta. Mulla ei ole mitään motivaatiota tai kiinnostusta. Oikeastaan olen jo lähes valmis jäämään sairaslomalle. Mä en ole katsonut, mitä tehtäviä mun pitäisi tehdä, en lainannut kirjoja enkä tehnyt mitään muutakaan. Mä  en tiedä mistä mä teen opparin tai mihin menen harjoitteluun. Eikä mua edes kiinnosta. Mua ei jaksa kiinnostaa.

Mun kesä meni valtaosin töissä, mikä ei sinänsä ollut kovin fiksua. Työpaikka oli kiva ja työkaverit mukavia, mutta olin niin loppu jo kesälomalle jäädessäni, että lepo olisi ollut mulle tarpeen. En ole tehnyt kesällä mitään kivaa. En ole käynyt missään, paitsi juhannuksena kun oltiin sukulaisten luona. En ole kuin pari kertaa jaksanut nähdä ystäviäni, yhtä läheisintä lukuunottamatta, jota olen nähnyt viikottain. En ole jaksanut käydä reeneissä silloinkaan kun työt eivät olisi menneet niiden päälle. Juuri kukaan ei ole pitänyt yhteyttä muhun, joten minäkään en ole pitänyt yhteyttä kehenkään.

En oo juurikaan puhunut asioistani kenenkään kanssa eikä mulla ole ollut mitään kontaktia mihinkään, joten olen senkin puolesta ollut aika yksin. Mutta tällästä tää elämä vaan on. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä syksyllä tapahtuu ja koska musta taas loppu puhti.