Olen kyllästynyt. Uupunut tähän elämään.

On enää vaikea nähdä missään mitään järkeä.

Tuntuu, että Jumala rankaisee mua jostain. Ehkä kaikista niistä synneistä joihin olen syyllistynyt. Ehkä siitä etten vain ole täydellinen kristitty ja ihminen. Ja ehkä myös siitä, että kehtaan ajatella kaikkivaltiaan hyvän Jumalan rankaisevan mua.

En jaksa enää itseäni. Olen niin kyllästynyt olemaan minä.

Mun ajatuksiin on kaiverrettu sanat turha, hyödytön, tyhmä, läski.

Ne on veitsellä kaiverrettu sinne eivätkä ne koskaan lähde pois.

Musta ei koskaan tule entistä. Se minä, joka joskus oli ei enää koskaan palaa.

En ehkä enää jaksa uskoa toipumiseen.