My feelings? Oh, don't worry about those, nobody else does either.

Erään tällä viikolla käydyn keskustelun jälkeen ja lukuisten pohdintojen tuloksena olen tullut seuraavaan tulokseen. Ihminen voi olla koditon, vaikka sillä olisi katto pään päällä ja sen kirjat merkittynä johonkin tiettyyn kuntaan, tietylle tielle tai kadulle, tiettyyn osoitteeseen, yksin tai tiettyjen ihmisten kanssa.

Olet kuullut ehkä hieman kuluneen lausahduksen koti on siellä missä sydän on, your home is where your heart is. Mutta mitäs sitten jos sillä sydämellä ei ole kotia ?

Musta on viimeisen vuoden verran tuntunut kodittomalta. Toisaalta tuntuu, että mun synnyinkunta on mun koti. Täällä on kotiseurakunta,rakkaat maisemat, tuttuja ihmisiä. Opiskelupaikkakuntani on harvoin tuntunut kodilta, mutta kun se on tullut tutummaksi nautin siitä. Kauniit maisemat, rauhallinen naapurusto, kiva koulu ja koulukaverit. Osoite vaihtuu tiuhaan ja tavarat kulkee milloin missäkin kassissa ja junassa tulee istuttua kyllästymiseen  asti.

Silti kumpikaan noista ei tunnu kodilta. Tavallaan on jo irronnut vanhempien kodista, ja etsii omaa paikkaa ja itsenäisyyttä. Sitten ei kuitenkaan ole juurtunut uudelle paikkakunnalle. Se ei vaan tunnu hyvältä, se ei tunnu kodilta eikä siellä ikinä viihtyisi pysyvästi, niin että sinne tahtoisi jäädä loppuelämäkseen.

Sanotaan, että ihmiset tekee kodin. No joo, kyllähän mä ´synnyinpaikkakunnallani tunnen olevani siinä mielessä kotona kun täällä on mun perhe. Mutta kaikki muut ihmiset perhettä lukuunottamatta hitaasti hajoaa mun ympäriltä. Koska en kuulu enää synnyinpaikkakunnallani asuvien arkeen niin alan olla ilmaa. Oon vaan se tyttö, joka tulee tänne viikonlopuiksi, joka jo asuu muualla ja jolla on uudet kuviot. En tiedä, ehkä ihmiset olettaa että mun uusista kavereista on muodostunut mulle uusi perhe. Vaikka ne on kivoja, oikeastaan parhaita luokkakavereita ikinä, ei kiusaa ja hyväksyy mut sellasena kuin oon (ihan tervettä vaihtelua tällänenkin 12 kouluvuoden jälkeen jotka on saanu kokee olevan täys nolla) niin ei meistä silti perhettä ole muodostunut, tai jos on niin mä en ole osa sitä perhettä, en ainakaan koe olevani.

En tiedä kuinka kauan elämää vielä kuluu tällaisena sydämeltään kodittomana, mutta toivon ettei kauan. Toivon, että löydän paikan, joka tuntuu kodilta. Toivon, että löydän ympärilleni ihmiset jotka välittää ja joita kiinnostaa, joista tulee kuin perhe. Toivon, että löydän seurakunnan, johon oon tervetullut, johon mut halutaan ja joka välittää musta. Toivon, että löydän työn, joka on lähellä kotia, jossa olen hyvä ja jota teen mielläni. Toivon, että jonkin ajan päästä huomaan olevani tilanteessa, jossa sanon, tää on mun koti ja tunnen sen sydämessäni. If home is where your heart is than this is my home.

I can’t stop my hands from shaking cos I’m cold and alone tonight

Puolisen tuntia lähtöön. Varmaan olisi paljon rakentavampaakin tekemistä, kuin istua tässä ja juoda kahvia ja kirjoittaa blogia, mutta väliäkö sillä. Matkalaukku elämä on taas arkea. Inhoan ja rakastan sitä samanaikaisesti. Kamalaa se on aina silloin, kun ei tekisi mieli lähteä. Ja iloista aina silloin kun on jotain, mitä odottaa. Nyt se tuntuu lähinnä vastenmieliseltä siksi, että olen väsynyt ja flunssainen ja oikeastaan mikään ei kiinnosta. Edessä on pitkä kouluviikko ja vaikka opiskeltavat asiat ovatkin mielenkiintoisia niin energiaa opintoihin ei silti tunnu olevan.

Tasan vuosi on tänään kulunut siitä, kun siviilisäätyni muuttui parisuhteessa olevasta sinkuksi. Sen ajatteleminen ei onneksi enää juuri satu. Ainakaan niin paljoa, kuin se sattui vuosi sitten. Edistystä on siis tapahtunut. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Aloitin opinnot unelma-ammattiini, joskin epäilen tasaisin väliajoin, onko minusta siihen. Onneksi on ihmisiä ympärillä, jotka vakuuttaa ettei minulle sopivampaa ammattia ole. Vuoden aikana olen ajoittain tuntenut olevani vapaa ja onnellinen pieni lintu taivaalla, joka on vapaa tekemään ja seikkailemaan. Toisina hetkinä olo on ollut kuin häkkiin suljetulla linnulla, joka haluaisi vapauteen ja onneen, mutta on liian uupunut edes yrittämään.

Odotan innolla mitä seuraava vuosi tästä hetkestä eteenpäin tuo tullessaan. Toivon sen tuovan onnellisuutta. Toivon voivani osata tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat minulle hyväksi. Jotka tekevät minut ja lähimmäiseni onnellisiksi. Tahdon palvella Jumalaa siellä, minne hän on minut asettanut ja tehdä iloisia asioita. Tahdon seikkailla ja olla vapaa. Tahdon sanoa kyllä uusille ja mielenkiintoisille asioille ja haalia repuntäydeltä uusia kokemuksia.

Toivon myös, että vuoden päästä minusta ei tunnu niin yksinäiseltä kuin nyt. Toivon, että vuoden päästä aina kun minusta tuntuu että minulla on asia, oli se sitten hyvä tai paha, jonka haluan jakaa jonkun kanssa tiedän heti, että on olemassa joku, jota asiani kiinnostaa. En toivo välttämättä seurustelusuhdetta, koska uskon, että sellainen tulee jossakin kohtaa, sitten kun olen sellaiseen valmis. Toivon vain sitä, etten olisi niin yksin.

Ajatuksia tältä päivältä

Opettelen elämässä tekemään järkevämpiä ja aikuismaisempia ratkaisuja, jotka ovat mulle itselleni hyväksi. Yksi niistä oli se, että jäin tänään kotiin sairastamaan. Viimeksi lukion kakkosella tai abina  olen jäänyt kotiin sairastamaan ja sillä välillä on tullut sairastettua jokunen flunssa. Nyt kävi niin, että sunnuntai-iltana tunsin tulevani kipeäksi ja tiesin että päälle oli tulossa flunssa. Maanantai-aamuna junaillessani itseäni kouluun ajattelin vielä selviäväni päivästä, mutta viimeisen 45 minuutin aikana koulussa tajusin, että tästä ei tule mitään. Kahdella lähijunalla seikkailin itseni serkkuni asunnolle, jonne jätin tavarani ja suunnistin lähimpään apteekkiin ostamaan flunssalääkkeitä. Olo oli kurja potenssiin miljoona kun viimein illalla kaaduin vierassängylle.

Nyt 14 tunnin yöunien ja koko päivän löhöämisen jälkeen oloni on jo siedettävä ja lääkkeet tehoavat. Huomenissa koulussa on jo vaikka mitä tärkeää ja siksi en voi viettää toista kotoilupäivää putkeen, vaikka ehkä tahtoisinkin ja se olisi järkevää. Se mikä tästä tekee poikkeuksellista on, että olen niin perfektionisti ja koulu-,työ- ja vastuuorientoitunut, että en anna itselleni lupaa sairastaa, koska ei muka ole aikaa. Se yhdistettynä stressiin ja muihin asioihin takaa sen, että flunssasta parantuu hitaammin ja flunssaan sairastuu useammin. Aika herkästi aiheutan tällä myös  sen, että flunssa menee korviin, keuhkoputkeen tai kurkunpäähän ja aiheuttaa tulehduksen, jolloin resepti tuskalliseen elämään ja antibioottikuuriin on valmis. Nyt voimmekin koputtaa puuta ja pitää sormet ja varpaat ristissä, etten toistamiseen tämän vuoden aikana saa korvatulehdusta.





Rohkaisen siis tekemään niin kuin itselle on hyväksi. Jos on tulossa kipeäksi tai on jo kipeä, kannattaa jäädä kotiin lepäämään. Ei maailma yhteen tai kahteen sairastelupäivään kaadu. Tai jos on kamalasti työ tai koulujuttuja, mutta oma jaksaminen alkaa olla vaakalaudalla niin kannattaa miettiä, mistä voisi karsia. Itse olen tässä asiassa valtavan huono ja nykyään pystyn myöntämään sen. Yritänkin opetella myös sitä, että on ihan ok, että oma jaksaminen voi joskus mennä koulutehtävien ajassa palauttamisen tai jonkin muun asian edelle.

Ja vielä oivallus, jonka eräs kaverini teki ja jonka allekirjoitan täysin. Harvoin sitä on tullut kotona asuessa arvostettua sitä, että silloin kun on sairastanut niin vanhemmat on kantaneet apteekista lääkkeitä ja laittaneet ruokaa ja keittäneet teetä tai kaakaota tai mehua ja suurinpiirtein peitelleet sänkyyn. Tajusin eilen viimeisillä voimillani apteekkiin raahautuessani, että se on aika korvaamatonta ja arvostettavaa, että vanhemmat on hoivanneet mua kun olen sairastanut. Nyt kun pitää olla itsenäinen aikuinen ja asua yksin niin se on juttu aivan erikseen. Ei ole enää kukaan laittamassa ruokaa tai hakemassa lääkkeitä vaan ne jutut pitää tehdä itse, oli kuinka kuollut tahansa.

I like people who smile when it's raining

Tänään hymyiltiin vaikka satoi. Ja mitä kovemmaksi sade yltyi, sitä enemmän nauratti.


Parhautta. ♥

You'll go n I'll be okay,I can dream the rest away

Tänään aurinko paistoi, kirppikseltä löytyi muutama mitä täydellisin vaatekappale, Ingrid Michaelson soi kuulokkeista ja söin kotona hyvää kasvisruokaa. Harteiltani putosi myös eräs valtava opiskeluihin liittynyt taakka ja kaikki ratkesti enemmän kuin hyvin. Nyt opiskelu ja syysstressin osittain lauettua ongelma oli vain se, että vaikka nyt tulikin jäätävä väsymys niin olen käynyt liian ylikierroksilla voidakseni nukahtaa, vaikka niin haluaisin. Onneksi on hyvää ajanvietettä, nimittäin villasukan tekeleet ja Greyn anatomian ensimmäinen tuottari.

Jos uskallatte, niin kommenttiosuuteen saa huudella, mikä teistä on hyvää ajanvietettä pimenevinä syysiltoina, jolloin väsyttää eikä huvita tehdä mitään järkevää :)

Suloinen kotimaani

Voihan väsymys, stressi ja kurjuus. Kaipaan jotakin piristävää, joten jaan teidän kanssa nyt muutaman kuvan reissulta, jolle pääsin alkukesästä. Pääsin työkeissille Lappiin ja siellä mentiin sitten yhtenä päivänä tekemään pieni 26 km vaellus Saariselälle. Ei ehkä jostain pro-vaeltajasta tai partiolaisesta kuulosta miltään, mutta minulle ensimmäisenä kokemuksena se oli huikaisevan siisti. Koko päivähän siinä meni, mutta sää ja maisemat olivat mahtavia. Aurinko paistoi niin paljon että onnistuin saamaan huivistani mahtavan rusketusrajan keskelle otsaa :D

Nää yllä olevat kuvat on siis kyseiseltä vaellukselta ja voin kertoa, että tuon reissun jälkeen Suomen Lappi vei kyllä sydämeni mennessään. Ensi kesän haaveena olisi päästä tekemään edes joku pieni reissu tuonne. Noissa maisemissa kyllä sielu ja mieli lepää. Jos ikinä saatte mahdollisuuden päästä Lappiin niin suosittelen siihen tarttumaan. Toinen aivan ihana paikka on Oulangan kansallispuisto, joka sijaitsee Kuusamon ja Sallan kunnissa. Tuolla samaisella reissulla tehtiin sielläkin pysähdys ja ihan käsittämättömän kaunis paikkahan se on.

 

Näitä kuvia katsellessa tulee kyllä hirmuinen ikävä tuolle reissulle ja noihin maisemiin. Tällä hetkellä paljon mielummin lähtisinkin vaikka Saariselälle vaeltamaan kuin menisin kouluun ja palaisin arkeen. No, ei auta muuta kuin keskittyä positiivisiin juttuihin ja alkaa haaveilla ja suunnitella ensi kesälle jotain reissua noihin maisemiin, töiden muodossa tai ilman.

 

Ps. Kuvat ovat itse kuvaamiani, joten ethän kopioi