Game over ?

Elämäni vaikein ja kamalin vuosi. Eikä tämä kipu ole vielä edes ohi..





 




Don’t turn away
There’s still time
A tiny moment
Don’t let go today
We can still shine
We are not broken
Scares to see that we are
A step a way
The one to take us
one way wrong way
Say nothing is over
Though everything’s crazy
Be brave and trust me
It’ not a game over
We gotta try harder
You gotta stay with me
There’s nothing we can’t reach
Cause nothing is over

2014 taught me that one day people will leave no matter how much work you put in that friendship

Niin monta kertaa minä kaipaan sun  luoksesi, kaipaan lähellesi, niin kaipaan jo tulla kotiin taivaalliseen

 

En jaksa. Koko päivä on mennyt tekemättä mitään. Haluaisin vain makoilla ja nukkua. Nukkua, ettei tarvitsisi ajatella. Ettei tarvitsisi tuntea. Ettei tarvitsisi olla mitään.

Palaan mielessäni viikon takaiseen. Voisin melkein vannoa tuntevani kätesi kädessäni. Antaisin mitä vain, voidakseni matkustaa ajassa taaksepäin. Nyt tekee liian kipeää. Silloinkin teki kipeää, mutta sinä olit kanssani.

If I die young, bury me in satin
Lay me down on a bed of roses
Sink me in a river at dawn
Send me away with the words of a love song



 A penny for my thoughts, oh, no, I'll sell 'em for a dollar
They're worth so much more after I'm a goner
And maybe then you'll hear the words I been singin'
Funny when you're dead how people start listenin'

Missä on se tyttö, jolla.... Oli haaveita, unelmia ja tavoitteita. Se joka nautti auringonpaisteesta poskilla ja syksyn ensimmäisistä kirpeistä pakkasaamuista. Iloitsi hyvästä musiikista ja antautui tanssille. Joka tunsi opiskelevansa oikeaa alaa ja tiesi mitä elämältään tahtoi.

Se tyttö, jota kuvailtiin reippaaksi ja ahkeraksi. Tunnolliseksi ja avuliaaksi. Jolla oli kalenterin joka nurkka täynnä, aina paikkoja jonne mennä ja juttuja joita tehdä. Joka iloitsi, nautti ja nauroi.

Sitä tyttöä ei enää ole.



Ja voi kuinka sattuu tietää, ettei mikään tule koskaan auttamaan.

"Sä urhea olento olet jaksanut pitkään sinnitellä!"

Mä en muista, koska viimeksi olisin ollut onnellinen. Koska viimeksi olisi ollut hyvä olla.

Mä en muista, koska viimeksi kellään olisi ollut aikaa kuunnella mua.

Enkä mä oikeastaan edes kaipaisi keskustelua. Välttämättä. Kaipaisin vaan sitä, että saisin itkeä tän kaiken ulos ja joku pitäis mua sylissä ja sanois, että tästä selvitään.

Unohdin, miten pienillä jutuilla osoitat, että olet sittenkin vielä siinä. Sittenkin vielä minua varten. Ettet ole minua unohtanut tai minulle vihainen.



Ehdin jo unohtaa, miten lämpöinen halaus sinulla on. Kiitos, että olet siinä.

Eikä sullakaan ole enää mulle aikaa. Ollut enää pitkin aikoihin. Yksi kerrallaan ihmiset pesee musta kätensä. Ketään ei enää kiinnosta, mitä mulle kuuluu tai miten mulla menee. Mä oon tän kaiken kanssa ihan yksin. Ja mä en tiedä, milloin tästä kaikesta tulee mulle liikaa.

Soitin sulle tänään, etkä edes soittanut takaisin. Jos säkin luovutat mun suhteen niin sitten mäkin luovutan. Jos säkään et enää jaksa tätä niin mitä syytä mullakaan olisi.

Iltaisin kun on ihan yksin niin kaikki tunteet iskeytyy vasten kasvoja. Silloin kyyneleistä ei ole tulla loppua, ja tuntuu, että hengitän vain surua. Silloin sitä tajuaa, kuinka yksin oikeastaan on.

Ja välillä sitä toivoo, että joku pelastaisi, vaikka  loppujen lopuksi minut pelastaa vain minä itse. Ja kai sekin on vain hyväksyttävä, että tähän maailmaan tullaan yksin ja täältä lähdetään yksin, niin miksei se yksinäisyys siinä välissäkin ole ihan luonnollinen jatkumo.

Seurasin nuortenleiriä sivusta viime viikonloppuna. Katselin niitä ja sitä kuinka ne nuoret hymyili ja riehui, nauroi joillekin leirin aikana syntyneelle sisäpiirivitsille ja jotka innokkaina höpisivät eikä hiljaisuutta meinattu saada hetkeksikään. Kaikki oli niin iloisia ja yhtä suurta porukkaa. Ja kun mä katselin sitä, mun sydän tipahti rinnasta lattialle ja hajosi sirpaleiksi, uudestaan.

Minäkin olen ollut sillä leirillä, montakin kertaa. Mutta minussa on ollut jotain vikana. Minä en koskaan ole ollut tarpeeksi hyvä, tarpeeksi suosittu, tarpeeksi mitään, että minä olisin päässyt siihen porukkaan sisälle. Mä en vain yksinkertaisesti ole riittänyt, mussa on ollut jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Tosin mussa on ollut aina. 7-vuotiaasta asti olen tiennyt, etten koskaan tule kelpaamaan, en koskaan. Itkin aina vuosia nuorten toiminnassa, koska olin niin yksin. Mutta ei sitäkään kukaan tiedä, koska ketään ei kiinnosta.

Keväällä jäin pois. Lopetin käymisen kuin seinään. Enkä koko kesänä ole käynyt. Mutta onneksi kukaan ei kaipaakaan. Kirkossa käyn, koska mummot huolii mut sinne. Mummot ei koskaan katso mua pahasti, ei puhu musta pahaa selän takana.. Mummot kehuu kun mä soitan, eikä ne pilkkaa mun soitinta.  Mummot hymyilee mulle kirkkokahveilla ja istuu mun kanssa samaan pöytään ja juttelee. Mummot on kivoja.

Vaikka mummot on kivoja, ja oon jo ajat sitten hyväksynyt sen, ettei tää oo mun hengellinen koti tai perhe niin se ei silti tarkoita ettei se sattuisi. Kuitenkin niin kovasti toivoin, että mullekin löytyisi sellainen paikka. Ja uskoin niihin myyttisiin legendoihin, siitä, että seurakuntaan on kaikki tervetulleita ja kaikki pääsee mukaan porukkaan. Ei näköjään kaikki. 

Mutta ehkä mä olen vaan vääränlainen ja katkera. No, aika parantaa haavat, luulisin.

Sitä aina yllättyy kun ne ihmiset, joille kuvitteli olevansa tärkeä sillä tavalla kuin ne on mulle kääntää selkänsä. Onneks mulla on yksi ystävä, ja se riittää korvaamaan kaikki nää feikit.

Happiness is a big fat lie

Koulu alkaa kohta. Mulla ei ole mitään motivaatiota tai kiinnostusta. Oikeastaan olen jo lähes valmis jäämään sairaslomalle. Mä en ole katsonut, mitä tehtäviä mun pitäisi tehdä, en lainannut kirjoja enkä tehnyt mitään muutakaan. Mä  en tiedä mistä mä teen opparin tai mihin menen harjoitteluun. Eikä mua edes kiinnosta. Mua ei jaksa kiinnostaa.

Mun kesä meni valtaosin töissä, mikä ei sinänsä ollut kovin fiksua. Työpaikka oli kiva ja työkaverit mukavia, mutta olin niin loppu jo kesälomalle jäädessäni, että lepo olisi ollut mulle tarpeen. En ole tehnyt kesällä mitään kivaa. En ole käynyt missään, paitsi juhannuksena kun oltiin sukulaisten luona. En ole kuin pari kertaa jaksanut nähdä ystäviäni, yhtä läheisintä lukuunottamatta, jota olen nähnyt viikottain. En ole jaksanut käydä reeneissä silloinkaan kun työt eivät olisi menneet niiden päälle. Juuri kukaan ei ole pitänyt yhteyttä muhun, joten minäkään en ole pitänyt yhteyttä kehenkään.

En oo juurikaan puhunut asioistani kenenkään kanssa eikä mulla ole ollut mitään kontaktia mihinkään, joten olen senkin puolesta ollut aika yksin. Mutta tällästä tää elämä vaan on. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä syksyllä tapahtuu ja koska musta taas loppu puhti.

You know nothing about me or my life.

Siihen melkein hukkuu. Siihen hiljaisuuteen ja siihen tunteeseen. Siihen, kuinka särkyy sisältäpäin, niin että se tekee fyysisesti kipeää.



Me harvoin keskustellaan niin  vakavasti. Minä en varmaan osaa enää edes puhua.



Hitaasti katoan maailmaani. Kuulen sanasi. Ne satuttavat. Ja minä vain toivon, että sinä syleilisit ja sanoisit, että minä selviän tästä.

Me katsotaan toisiamme silmiin. Mä meinaan purskahtaa itkuun, mutta puren huulta ja käännän katseeni takaisin sun kenkiin.

Head to toes
Flesh and bones
Should feel whole
But the void
A silent storm

I’m here to use my heart and my hands Somehow the bruises changed my plans
And there’s a silent storm inside me looking for a home
I hope that someone’s gonna find me and say that I belong
I’ll wait forever and a lifetime to find I’m not alone
And there’s a silent storm inside me, and someday I’ll be calm
Someday I’ll be calm

 
Ask myself
What comes next
Will I fly? Will I fall?
My silent storm


 

I’m here to use my heart and my hands
Somehow the bruises changed my plans
And there’s a silent storm inside me looking for a home I hope that someone’s gonna find me and say that I belong
I’ll wait forever and a lifetime to find I’m not alone
And there’s a silent storm inside me, and someday I’ll be calm
Someday I’ll be calm
Someday I’ll be calm

Ei olisi enää hippustakaan energiaa. Jos voisin, tahtoisin vain nukkua. Vuorokauteni tunnit eivät riitä ja pieni sydän on liian täynnä.

en osaa elää

Elämässä on vaan päiviä, jolloin kaikki on liikaa.

Heijaan itseäni sängyssä ja kaikki se olo lyö ylitseni kuin valtameri. En ole pitkään aikaan voinut näin huonosti enkä pitkään aikaan ole ollut näin väsynyt.

Enkä sinullekkaan osannut puhua niin kuin ennen. Istuin vain vaikeana ja hiljaa.

 

Olen kyllästynyt ihmissuhteisiin, joissa minulla ei ole merkitystä.
Olen kyllästynyt olemaan se, joka aina ottaa yhteyttä.
Olen kyllästynyt siihen, etten kenenkään kanssa voi olla oma itseni.