Millään ei ole enää väliä. Mulla ei ole väliä. Mutta toisaalta, mulla ei ole koskaan ollut väliä. Mulla ei ole arvoa. Katson peiliin ja voin pahoin kun näen itseni. Tunnen joka hetki kuinka tyytymätön mä olen itseeni. Ja tunnen kuinka ihmisten katseet porautuu muhun. "Mikä läski!" "Miten se on päästänyt itsensä tohon kuntoon." "Hyi miten ruma" "Tollasia pitäs kieltää kulkemasta julkisilla paikoilla" "Oksettava" "Kuvottava" "Ruma" "Ruma" "Ruma"

Ja mä tiedän, että se on totta. Mä oon jo vähintään 7- vuotiaasta tiennyt ettei mulla ole mitään ihmisarvoa.. Olen tiennyt jo siitä asti, että olen ruma, eikä musta koskaan tule kaunista vaikka laihduttaisin kaiken painon. Eikä mikään muukaan taikatemppu tee musta kaunista. Koulupaperit todistaa, että mä olen säälittävän keskinkertainen. Mä olen niin kyllästynyt olemaan minä. Mä olen kyllästynyt itseeni ja tähän elämään. Mitä järkeä tässä on ?